Nokia

Sivistys­lauta­kunta päätti eVaka-yhteis­työstä Tampereen seudulla

Selaimen suomenkielinen äänilukija

Nokian sivistyslautakunta teki 26.8.2026 useita päätöksiä, jotka koskevat muun muassa alueellista yhteistyötä ja sivistyspalveluiden taloutta.

Nokian sivistyslautakunta kokoontui 26.8.2026 ja teki päätöksiä useista eri asioista. Lautakunta päätti hyväksyä Tampereen seudun kuntien välisen eVaka-yhteistyötä koskevan sopimuksen ja valtuutti sivistysjohtajan allekirjoittamaan sopimuksen, kun päätös on saanut lainvoiman.

Lautakunta käsitteli valtuutettu Anne Nymanin valtuustoaloitteen, jossa ehdotetaan Nokian liittymistä ikäystävällisten kuntien verkostoon – turvalliseksi ja saavutettavaksi elinympäristöksi kaikille. Lautakunta päätti antaa kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle esityslistan selosteosassa kuvatun vastauksen aloitteeseen ja todeta aloitteen omalta osaltaan tulleen käsitellyksi.

Lisäksi sivistyslautakunta antoi Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle lausunnon koskien Kankaantaan koulun väistötilojen sijaintipäätöstä. Lautakunta merkitsi tiedoksi sivistyspalveluiden osavuosikatsauksen 2/2026 ajalta 1.1.–30.6.2026 sekä sivistyspalveluiden riskienhallinnan raportin. Raportit saattaa tuoda kaupunginhallitukselle tiedoksi.

Avainsanat
Nokia palvelut Tampere hallinto koulutus